Välitila voi olla myös kolmas tila

Keski-Suomen museossa 26.03. saakka

Jyväskyläläissyntyinen kuvataiteilija Leena Krüger muutti Saksaan jo yli 30 vuotta sitten. Siksi hänen näyttelynsä otsikko on sekä suomeksi että saksaksi. Välitila ei ole mikään helppo sana ymmärrettäväksi suomalaisellekaan, mutta mielleyhtymiä ja henkilökohtaisia esimerkkejä se synnyttää keskusteluun vireästi. Välitila on asia- ja tilannesidonnainen sana.
Ortlosigkeiten-sanan suora käännös on paikattomuuksia. Paikattomuus ja välitila eivät merkitse aivan samaa. Paikattomuus voisi olla vaikkapa välitilan yksi mahdollinen ominaisuus. Krügerin näkökulmasta lähtien voisi myös ajatella niin, että sanat näyttelyn otsikkona täydentävät toisiaan eikä toinen ole toisen käännös.
Miksi panentua näin viitseliäästi näyttelyn nimeen? Siksi, koska se antaa voimakkkaan lähtölaukauksen itse taideteosten tarkasteluun, etten vastaavaa muista. Näyttelyn nimi on siis kiinteä osa itse teoksia ja niiden vaikutusta. Maalausten atmosfääri on kuitenkin sillä tavoin sisäänpäinkääntynyt, etteivät ne tahdo pysyä energisen otsikon mukana. Katsojan onkin hyvä jarrutella, jotta mielikuvilla on aikaa kehkeytyä.
Otsikko on myös hyvin ajankohtainen, vaikka ajankohtaisuutta onkin hyvä täsmentää vielä yhdellä käsitteellä. Kolmas tila tuli esiin ydinkäsittenä Ars 01:ssä, joka käsitteli globalisaatiota ja kulttuurien sekoittumista sekä niiden vaikutusta nykytaiteeseen.Yksinkertaisesti havainnollistaen kolmas tila tarkoittaa sitä, että kun kaksi kulttuuria kohtaavat syntyy jotain muuta, jotain uutta, jotain kolmatta.
Tästä on kyse Leena Krügerin taiteessa, vaikkei hänen identiteetissään tapahtunut ja tapahtuva kohtaaminen näyttäydy maalauksissa alleviivattuna törmäyksenä. Hän ilmentää kolmatta tilaa emotionaalisesti pohdiskelevasti ja samalla myös jotenkin traditionaalisesti. Kulttuurien sekoittuminenhan on aina ollut yksi taidetta hedelmöittävä voima vai mitä Akseli Gallen Kallela, japonomistakin innostunut suomalaisuusmies. Krüger liikkuu varioiden esittävän ja ei esittävän, ekspressiivisen tai valohämyisen ja rakenteelisen välitiloissa.
Tämä ei suinkaan merkitse tyylillistä harhailua, vaan persoonallisuuden ominaisuutta ja rohkeutta ylittää rajoja. Liikkuvaisuudestaan ja suuresta taidokkudestaan huolimatta Krüger on maalarina kuitenkin hiukan varovainen ja siksi maalaukset ajoittain näyttävät turhankin siisteiltä. Innostun City-sarjan repäisyistä.
Otsikon opastamana näyttelyä katsellessa tuntuu siltä, että Krüger maalaa kahden kotimaansa synnyttämistä aineksista kolmannentilan mielentilaa. Hän ei kuitenkaan tunnista tai paneudu sen tuloksiin ja niiden välisiin kontrasteihin ehdottoman tietoisesti. Ensin toki tuntuu siltä, kun ryhtyy näyttelyä katselemaan. Ensin teosten rinnastus toimii kuin sisäisen vuoropuhelun rytmissä, mutta sitten rytmi sekoittuu.
Näyttelyn määrällinen runsaus olisi tehokas, jos se dramasitoisi mahdollisimman ytimekkäästi otsikkoa. Pian runsaus alkaa näyttäytyä liikaa pelkästään runsautena, joka syntyy siksi, että taiteilija ei raaski karsia. Katsojalla on oltava aikaa löytää mahdollisimman ytimekkääksi otsikkoa noudattavat rinnastukset.
Leena Krüger on hienoviritteinen ja syvälinen maalari. Siksi olisikin toivottavaa, että hän toisi näyttelynsä aikaisempaa useammin entiseen kotikaupunkiinsa.

–
Hannu Castrėn